Elämää narsistin kanssa


Joo kyllä, narsismi on muoti-ilmiö sanana tänä päivänä, mutta se ei pois sulje sitä tosi asiaa että heitä on. Minä olen kasvanut narsistin kanssa ja vasta työskentelin narsistin alaisena, se se vasta olikin värikästä! Ei ollut työpäivät ainekaan tylsiä.




Narsisti valitsee suosikkinsa ja inhokkinsa, onneksi minä kasvoin suosikkina, toista se oli sisaruksillani. Ei minullekaan annettu mitään, mutta ei minua moitittukaan. Sisaruksille tehtiin jo pienenä selväksi että heistä ei tule mitään ja sillä tiellä he ovat: Masentuneita ja eläkkeellä. Minua eli suosikkia kuunneltiin ihaillen, mutta mitään kommenttia ei mihinkään kyllä tullut.




Esimies narsisti ensin sitouttaa sinut, siihen loppuu työrauha. Narsisti esimiehen kanssa kun sopii jotain, se ei pidä paikkaansa enää hetken päästä, saat siinä vaiheessa vain halveksuvia katseita. Yrität olla näkymätön, mutta ei se auta. Lopulta joko menee työpaikka tai mielenterveys. Narsistilta saa onneksi helposti potkut, jos vaan sen muutaman kuukautta jaksaa pinnistää.




Jos pystyt kehumaan narsistia, tee se. Jos arvostelet narsistia, HÄN koittaa tuhota elämäsi. Narsisti yrittää viedä rahasi ja mielenterveytesi. Älä anna narsistin tuhota elämääsi. Jos et pääse narsistista eroon, pidä ainekin etäisyyttä!

KIPU


Olen aina luullut että kipu kuuluu elämään. Niin pitkään kuin henki pihisee, sattuu milloin mihinkin. Nivelten kipu, sen kanssa onneksi vielä elää. Välillä kaikki tippuu käsistä, eikä purkit aukea, liikkeelle lähtö sattuu, vaikkei olisi ollut paikallaan kuin hetken. Luulin että minulla on jotenki korkea kipukynnys, mutta se onkin jatkuva kipu joka peittää muun alleen. En muista milloin tämä alkoi, sen tiedän milloin tämä päättyy! Jos joku pyytäisi minua näyttämään mihin koskee, niin tällä hetkellä sanoisin: Ranteet, sormet, kyynärpäät, selkä, olkapäät, lonkat, polvet, nilkat, kantapäät ja varpaat. Ei uskoisi päällepäin!


Myöskään sitä ei kukaan usko että vain vauhti- ja vaaratilanteet herättää minut horroksesta, muuten minulla on kevysti lamaantunut olo koko ajan. Välillä pieninkin asia tuntuu ylivoimaiselta, jos antaisin mielelleni periksi, en yrittäisi enää mitään, jumahtaisin vaan paikalleni ja rypisin. Onneksi olen elämälle ahne, tämä tunne ohjaa minua aina vain haukkaisemaan erilaisia palasia. En ole koskaan halunnut omistaa mitään kiinteää, vaan erilaisia elämyksiä, niitä minä haluan hamstrata. Sisältä kumpuaa vahva voima joka saa liikkeelle. Eka kerta on aina paras ja jännittävin.

Kotisi on siellä missä sydämesi


Koko elämäni minusta on tuntunut siltä että olen väärässä paikassa. Ensimmäisen kerran kun menin Italiaan, tunsin heti sydämessäni tulleeni kotiin. Samallailla kuin monella on ikävä kotiinsa, minulla on ikävä välimerelle. 


Rintaani koskee ja puristaa, haikea on mieli. Välillä iskee pakko, pakko lähteä. Muistan sen ilman, muistan sen lämmön, muistan rytmin, maistan maut suussani. En tunnista välimerellä kaikkea mitä minulle sanotaan mutta jotenkin ymmärrän. Minäkin käytän paljon elekieltä, jota suomalaiset kummaksuu. En niuhota mistään ja minulle sopii että asiat tapahtumat "domani".


Mieleni on haikea, olen jumissa väärässä paikassa. Synnyn, elän ja kuolen sydäntäni vastaan, se on kohtaloni. Se kuka on kokenut saman, ymmärtää. Se joka ei, viis veisaa tälle tunteelle.
Ei tämä Suomen kesä auta tähän ikuiseen kaipuuseen, ei meidän järvet auta myöskään. Kun kylmä tuuli käy Venäjältä, itken mielessäni. Kun kuuntelen etelän rytmejä itken hiljaa yksiksekseni. Kun maistan etelän maut, olen läsnä, olen väärässä paikassa, väärässä maassa, elän väärää kulttuuria. Kun kesän hönkäys käy, mieleeni hiipii ajatus, ehkä joskus tunnen vielä sen.

Yllätin itseni ikävöimästä tarinointia. Rakastin kirjoittaa essee-tehtäviä kouluaikoina, joten uskon että elämänkokemuksen myötä minulla voisi olla värikkäitä novelleja kerrottavana. Novellit tulee olemaan tositarinoita elävästä elämästä, mutta mielikuvituksella höystettynä.

Kävisi edes joku

Ei, en tänäänkään herännyt auringon säteisiin. Mutta kuten monena aamuna, nousin varttia yli kuusi ylös. Olen aina ollut todella kohmeinen aamuisin, iän myötä asia on vain pahentunut. Kun iltaihmisen muuttaa aamuihmiseksi, tulos se ettei ole enää kumpaakaan harjoittelun myötä. Hetken aikaa kurkin ikkunasta jos näkyisi naapureita. Harmi ettei ketään näy pihalla. Hetken päästä naapurin rouva vilahtaa kiireellä ikkunan ohi, liekö töihin taas menossa. Vedän töppöset jalkaan, ei vieläkään sen enempää liikettä pihalla. Huokaisen, ja päätän hakea lehden joka tapauksessa. Silmäilen postilaatikoiden luona lehteä; ei, tänään ei lehteä tarkene ulos jäädä lukemaan, on turhan hämärääkin. Ei siis tänäänkään aamun toivotuksia.

Napsautan television päälle ja käyn keittää aamupuuron puheen sorinaa kuunnellen. Aamupuuro menee mukavasti lehteä lukien. Siirryn olohuoneeseen jutustelemaan, vaikkakaan minulla ei tänääkään ole paljoa kommentoitavaa käsiteltäviin aiheisiin, tyydyn nyökyttelemään. Tyhjää parempi.

Puhelin soi?! Vastaan outoon numeroon, se on puhelinmyyjä. Ilahduin kovasti että ennen yhdeksää aamulla sain seuraa. Tällä kertaa sain seuraa aivan ilmasiks, tai no postikulut joudun näytepakkauksesta maksamaan. En tarkalleen ottaen ole varma mitä lupasin kokeilla, mutta poika oli mukava.

Palaan olohuoneeseen seuralaisteni pariin, keskustelu käy kiihkeänä ilman minuakin. Mielelläni minä vain kuuntelenkin näin vakavan aiheen parissa, johon minulla ei kantaa ole. Tiedän kuitenkin että tästä tulee hyvä päivä, olihan minulla oikeaa seuraa jo heti aamusta, toisin kuin parina edellisenä päivänä.