Kotisi on siellä missä sydämesi


Koko elämäni minusta on tuntunut siltä että olen väärässä paikassa. Ensimmäisen kerran kun menin Italiaan, tunsin heti sydämessäni tulleeni kotiin. Samallailla kuin monella on ikävä kotiinsa, minulla on ikävä välimerelle. 


Rintaani koskee ja puristaa, haikea on mieli. Välillä iskee pakko, pakko lähteä. Muistan sen ilman, muistan sen lämmön, muistan rytmin, maistan maut suussani. En tunnista välimerellä kaikkea mitä minulle sanotaan mutta jotenkin ymmärrän. Minäkin käytän paljon elekieltä, jota suomalaiset kummaksuu. En niuhota mistään ja minulle sopii että asiat tapahtumat "domani".


Mieleni on haikea, olen jumissa väärässä paikassa. Synnyn, elän ja kuolen sydäntäni vastaan, se on kohtaloni. Se kuka on kokenut saman, ymmärtää. Se joka ei, viis veisaa tälle tunteelle.
Ei tämä Suomen kesä auta tähän ikuiseen kaipuuseen, ei meidän järvet auta myöskään. Kun kylmä tuuli käy Venäjältä, itken mielessäni. Kun kuuntelen etelän rytmejä itken hiljaa yksiksekseni. Kun maistan etelän maut, olen läsnä, olen väärässä paikassa, väärässä maassa, elän väärää kulttuuria. Kun kesän hönkäys käy, mieleeni hiipii ajatus, ehkä joskus tunnen vielä sen.